Pirkanmaan turvallisuusreservi kaipaa vahvistusta
Jatkossa muodostetaan seutukunnallisia torjuntajoukkoja
Aseistautuneet miehet ovat vallanneet Mäkelän talon. Isäntä on kutsunut apua. Paikalle hälytetty maakuntajoukkojen osasto saa tilannepäivityksen metsän reunassa.
- Taisteluvalmius! Tehtävänä on haltuunotto ja varmistaminen.
Joukot piirittävät talon. Vihollinen yllätetään väijymästä talon pihassa ja tuli avataan. Joukkue etenee kohti ovea. Sivusta annetaan suojaa. Ilman täyttää paukkupanosten kimeä pauke.
- Tilanne etenee sen näköisesti, että valtausjoukon tuloksesta taitaa tulla hyvä, toteaa harjoitusta seuraava Tampereen aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Terho Mustonen tyytyväisen oloisena.
Nokia teki maakuntajoukot tutuksi
Pirkanmaan maakuntakomppania osallistui toissa viikonloppuna ensimmäisiin harjoituksiinsa Niinisalossa. Tykistöprikaatin harjoitusalueella suoritettiin useita talon haltuunoton kaltaisia rastitehtäviä. Vuoden alussa muodostettu komppania tuli tutuksi Nokian vesikriisin aikaan, jolloin reserviläiset hoitivat puhtaan veden jakelua kaupungissa. Nokialla mukana olleet muodostavat nyt komppanian ydinjoukon.
- Nokia merkitsi maakuntakomppanialle ilman muuta näkyvyyttä, ja lisäsi kansalaisten ymmärrystä sen tarkoituksesta, everstiluutnantti Mustonen toteaa.
Maakunnan turvallisuusreservi
Maakuntakomppanian tärkein tehtävä on sotilaallinen maanpuolustus, mutta joukot tukevat tarvittaessa siviiliviranomaisia virka-apu- ja pelastuspalvelutehtävissä.
- Pirkanmaan maakuntakomppania muodostaa reservin nopean toiminnan joukot, turvallisuusreservin, everstiluutnantti Mustonen kuvaa.
- Se on ensisijaisesti osa sodan ajan joukkoja - itse asiassa puolustuksen ydinjoukko, hän kuvaa. Maakuntajoukkojen muodostamisella pyritään ylläpitämään ja kehittämään alueellisten joukkojen suorituskykyä sekä reservin osaamista ja motivaatiota.
Puolustusvoimat kouluttaa maakuntajoukkoja yhteistyössä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPKY) kanssa. Maanpuolustusjärjestöjen asiantuntemusta ja osaamista tullaan tulevaisuudessa mahdollisesti hyödyntämään esimerkiksi rekrytoinnissa ja tiedotuksessa.
Kaveri houkutteli mukaan
Akaalainen Janne Poikkimäki haki maakuntajoukkoihin työkaverin innostamana. Toijalassa perheineen asuva Poikkimäki kävi kertausharjoituksissa vuosi sitten, mutta varsinaisesta asepalveluksesta on aikaa.
- Kävin armeijan 1990-1991, enkä ole ennen ollut mukana reserviläistoiminnassa, Poikkimäki kertoo.
- Hyvin tämä kuitenkin sujuu, tulee kai selkärangasta. Tämä on hyvää vaihtelua arjelle, ulkoilmaharrastus, jossa on samalla mukana jossain tärkeässä, Poikkimäki sanoo.
- Muita harrastuksia ei perheen, omakotitalon, työn ja opiskelun oheen sitten sovikaan.
Marko Tamminen Viialan ja Lempäälän rajalta Mattilan kylästä nauttii kenttälounastaan - muusia ja läskisoosia - auringon paahteessa. Reserviläinen ei ole armeijan jälkeen taisteluvarusteisiin pukeutunut.
- Kertausharjoituksissakaan en ole käynyt 21 vuoteen, Tamminen naureskelee.
- Liityin maakuntakomppaniaan kokeilunhalusta ja isänmaallisuuden innostamana.
Seutukunnallista innostusta kaivataan
Vuonna 2009 maakuntakomppaniasta on tarkoitus koota seutukunnallisia torjuntajoukkoja.
- Seutukunnallisilla joukoilla olisi ilman muuta erityisvahvuuksia vahvan paikallistuntemuksen ja valmiiden yhteistyöverkostojen kautta, Mustonen sanoo.
- Nyt olisi tärkeää saada syntymään seutukunnallista innostumista.
Tällä hetkellä maakuntakomppaniassa on 104 reserviläistä. Rekrytointi on koko ajan käynnissä, sillä tarkoituksena on laajentaa vahvuus kahteensataan. Erityisesti mukaan kaivataan miehistöä, jota joukoissa on tällä hetkellä vain noin kolmannes.
Maakuntajoukkoihin voi hakeutua asepalveluksen suorittanut, terve ja motivoitunut kansalainen.
- Komppanian keski-ikä on 37 vuotta, ikähaitarilla 22-56. Naisia on nyt neljä, kertoo Mustonen. Maakuntakomppaniaan voi hakea kotiseutunsa turvallisuuden vahvistamisesta ja puolustamisesta kiinnostunut tavallinen kansalainen.
- Mitään ramboja emme joukkoihin ota, Mustonen sanoo.
Pienen kyselykierroksen perusteella motivaatio joukkoihin hakemiselle tuntuu kumpuavan lähinnä harrastustarkoituksesta.
- Tämä on pakoa perusarjesta - ja vaimosta, letkauttavat miehet kenttälounaansa äärellä.
Teksti ja kuvat: Tuulia Matilainen
Komppanian harjoituksissa oli leppoisa meininki. Pokkurointia käsi lipalla ei näkynyt. Everstiluutnantti
Mustonen jututtaa vesilahtelaista Jani Inhaa.
Taisteluharjoitus on edessä. Miehet odottavat ohjeita.
Mäkelän talo piiritetään.
Valmiina…
Sisään!