PIRKANMAAN MAAKUNTAKOMPPANIA ILVES08 SOTAHARJOITUKSISSA

Pirkanmaan maakuntakomppania aloitti komppanian vahvuudessa sodanajan tehtävänsä harjoitukset torstaina 6.8.2008 yli sadan taistelijan voimin. Pirkanmaan maakuntakomppania on perustamisvaiheessa, ja sen ensimmäinen tehtävä oli avustaa heti alkuvuodesta vedenjakoa Nokialla. Mutta suurin osa taistelijoista sai ensituntuman komppanian sodanajan tehtäviin nyt tällä reissulla, osana suurta Länsi- Suomen sotilasläänin taisteluharjoitusta.

Suuri linjaus harjoituksen kulusta oli antaa ensin pikakoulutus komppanialle sen sodan ajan tehtäviin, ja sen jälkeen taistelutehtäviä panssareillakin varustetun vastustajan kanssa, osana Parkano- Niinisalon 4500 miehen sotaharjoitusta.

Täytyy muistaa Puolustusvoimien palveluksessa olevien johtajien tähän kuuluvat haasteet - lyödä kokoon ja organisoida ressuporukka, joka on koulutettu eri puolilla Suomea, ja nivouttaa heidät toimimaan taistelukentällä muutamassa päivässä. Komppanian pikakoulutus suoraan tehtäviinsä, sijoitukset ja ohjelman laatiminen lyhyessä ajassa oli varmasti haasteellista, mutta mielestäni se onnistui erinomaisesti. Aina tosin löytyy sektoreita, joissa voidaan tehdä hienoviritystä, ja hommaa kehittää. Maakuntakomppaniastakin vastuuta kantanut evl Terho Mustonen osallistui myös mm. marssiin ja seurasi koko harjoituksen läpi päivät yöt komppanian toimintaa, ja tutki perusteellisesti sen suorituskykyä, sekä myös PV johtajien toimintaa. Jos verrataan nykyisen toiminnan tehokkuutta entisiin aikoihin, voidaan todeta, että kaikki tehdään nykyään huolellisesti suunnittelemalla, taloudellisesti, ei siis improvisoida. Niinhän se on, että huolellisesti suunniteltu on jo puoliksi tehty. Verrataan vaikkapa sitä, että isäni oli v. 1936 myös Niinisalossa sotaharjoituksessa 20 päivää 1Tj:n tiedustelumiehenä, niin varmaan sama asia nykypäivänä toteutettaisiin huomattavasti nopeammin ja tehokkaammin sekä taloudellisemmin.

Vasta alkupuhuttelun yhteydessä kerrottiin meidän tehtävät eli miehitys. Tämä oli tietysti koulutuksellisesti mitä parhainta, sodassa voi työtehtävä ja rooli muuttua hetkessä. Pitää olla valmis. Kaikenlaisista avuista, tiedoista ja taidoista ei ole tuolloin ainakaan haittaa. Olin itse ennen sotaharjoitusta henkisesti varautunut jalkaväkitehtäviin, mutta nimi löytyikin komppanian viestijoukkueen viestimiehenä. Torstaina kuitattiin aseet ja kalustoa sekä sotavarusteet, josta alkaen nk. isorumba alkoi pyöriä.

Lauantaina oltiin oltu samassa tutussa ryhmityksessä ja organisaatiossa pari päivää, ja naamat alkoivat olla tuttuja. Mutta yhtäkkiä lauantaina pantiin palikoita uuteen uskoon. Uusi tehtäväkuva yömarssin jälkeen hetkellä, jolloin mieli ja koko kroppa huusi lepoa. Vaadittiinkin venymistä ja sopeutumiskykyä ja uusia taitoja. Joukkueiden johtajat vaihdettiin hetkellisesti aivan toiseksi yhtäkkisellä käskyllä, kun joukkueiden johtoporras komennettiin tiedustelutehtäviin lauantaina marssin jälkeisenä aamuna. Tällöin moni muutti joukkuetta, myös meille tuli meille komentojoukkueeseen täydennysmiehiä ja samalla joidenkin JV joukkueiden miehitys hupeni.

Sotimisen väliajoilla joukkueiden johtajat kouluttivat tehtäviin minkä ehtivät. Oli LV217 + Sanla + kenttäpuhelin+ kaukokäyttölaite sekä VIRVE kalustoa. Jotensakin hieman tuttua kalustoa, mutta mistä saadaan yhtäkkiä se taistelutoiminnan vaatima ripeys! Harjoitellaan ja harjoitellaan.

MPKY Ry koulutusasiantuntijat esittäytyvät ja olivat mukana myös harjoituksen aikana. Komentoteltalle vedettiin päällikön käyttöön pitkälanka- antenni ja neljän kelan puhelinlinja eturintamalle 1J:een yötä myöten. Radioyhteys muodostettiin tietysti ensin kuntoon, ja n. 1,7km puhelinlinja saatiin valmiiksi noin puoli kolme yöllä, onneksi ennen vihollisen hyökkäystä aamulla. Tutustuttiin siinä yöllä puhelinpiuhan vedossa samalla IJ: n leppoisaan johtajaan ja taistelijoihin, kun joku heistä tajusi tarjota meille yöahertajille sapuskaa. Yksi kenttäparikaapelikela oli niin vanhaa piuhaa, että suoraksi oikaistessa meni oikosulkuun. Piti siis vetää rikkinäisen piuhan rinnalle 500m:ä parikaapelia tienylityksineen. Tuosta puhelinlinjasta oli lopulta käsittääkseni jopa hyötyä, sillä 1J johtajan Virven akku simahti kriittisellä hetkellä taistelussa.

Sain piuhanvedon jälkeen kers. Luomahaaran vetämiltä lääkintämiehiltä apua puhki hiertyneeseen kantapäähän noin kolmen aikaan lauantaiyöllä. Mainiolla tekoiholaastarilla paikattuna pystyin aamulla jatkamaan taistelua saappaat jalassa etiäpäin hyvällä sykkeellä. Myöhemmin kotona pikkulikka Tuulin mielestä haavoituin kyllä tässä sodassa, kun ihoa ei ole jäljellä vasemmassa kantapäässä. Tulipa ohimennen siis opittua kantapään kautta, että oikea kengän numero on nykyisin 45 eikä enää 44! Lääkintämiesryhmä tosiaan teki töitä, sotilaselämään läheisesti liittyvien hiertymien kanssa. Lääkintämieslaukun vakiovarustuksessa olevat tekoiholaastarien määrät todettiin aivan riittämättömiksi. Lyötiinhän porukan jalkoihin oudot jalkineet.

Yöunia laskin kohdalleni tulleen keskimäärin 3-4h. Kyllä sillä pärjää muutaman päivän. Tunnit seurasivat toisiaan, taistelumoodit muuttuivat, aika kului nopeasti. Taisteluliivi ja kypärään sekä aseeseen kiinnitettävä laserlähetin systeemi KASI oli käytössä. Järjestelmällä pystytään taistelijan tarkkuudella katsomaan jälkipalaverissa, kuka laukaisi, kuka osui, kuka haavoittui, miten kartalla vihollinen ja minä sekä me liikuttiin. Miten panssarit liikkuivat, kuinka singoilla ammuttiin tankkeja jne. On aivan selvää, että kun taistelun kuvaa voidaan seurata näin tarkasti, joka ikinen pyrki vaivoistaan huolimatta tekemään parhaansa, tarvittaessa tetsaamaan voimiensa äärirajoille. Itse koinkin taisteluharjoitukset rankemmaksi kuin tasavauhtisen marssin. No - ehkä olen vähän enempi nk. pitkänmatkan miehiä!

Toinen huomioni ruokahuollosta vastaaville oli, että kyllä tämä on hyvä, kun ruoka tarjoillaan valmiiksi näkyville - jopa tarjoillaan. Kotona kun sanotaan, että " Ota jääkaapista tai että käy kaupassa!". Testattiin maakuntakomppanian voimin tietysti muutakin; huoltoa, miehitystä, viestitystä, johtamista, sotataitoja, autolla ajoa vaativissa näkyvyys- ja maasto-olosuhteissa, kommunikointikykyä, aseenkäsittelyä, ammuntaa, tulenjohtoa, suunnistamista jne. Torstaina harjoitettiin sotataitoja ja valmistauduttiin marssiin. Olisihan se niin, että jos on esim. maasta polttoaine loppu, niin sotaväki voi liikkua jalan!

Tätä torstaiyön marssiin lähtöä edelsi kenttäehtoollistilaisuus. Sielu sai ravintoa, ja mietteet rasituksista karisivat. Näköjään myös laulumies - viestivänrikki Lemmetty innostui laulamaan ex tempore suvivirren. Sitten oltiinkin valmiit tempaisemaan parikymmentä kilometriä apostolinkyydillä.

Nestevajauksesta kärsi varmaan jokainen, koska lämpötila nousi hiekkaharjuilla lähes kolmeenkymmeneen. Taistelustressi ja univajaus ym. siviilielämästä kaukana olevat epävarmuustekijät, ilmeni ainakin minulla mm. ajoittaisena pään jomotuksena ja yönaikaisena hikoiluna. Kiitin luojaani, että olen käynyt lenkillä ja koettanut jatkuvasta työmatkustelusta ja kiireestä huolimatta kohentaa fyysistä kuntoani.

Komppanian johtajat, joukkueen johtajat luonnollisesti joutuivat koville. Sivusta katselin, että hyvä että kun syömään ehtivät, nukkumaankin vähemmän kuin muut. Komppanian tehtäväkenttä oli laaja puolustuksesta hyökkäykseen ja tukikohdan puolustamiseen. Harjoitus loppui sunnuntaina Kaartin jääkäreitä vastaan käytyyn sotaan. Harmittaa että pilli oli vihelletty poikki, kun olin saanut suopeilta lääkintämiehiltä panostäydennystä, ja meidän viestijoukkueesta otettiin jalkaväkijoukkueeseen kaikki kynnelle kykenevät vastahyökkäykseen. No ehkä sitten taas joskus harjoitellaan jotakin vastaavaa…

Kasarmille palatessa poikettiin tutustumaan tiedustelulennokki Rangeriin. Porin pikitie oli pantu poikki, ja varattu pätkä sotilastarkoitukseen. Tarkkasilmäisimmät olivat nähneet tiedustelulennokin kaartavan lennon sotanäyttämön taivaalla näinä haastavina päivinä.

Harjoituksen lopussa sunnuntaina luovutettiin varusteet, syötiin ja saunottiin, käteen lyötiin taas sotilaspassi, ja olikin loppuyhteenvedon aika. Everstiluutnantti Mustonen kokosi harjoituksen ohjelman ja tavoitteet nippuun. Majuri Veli Rajala luovutti palkinnot mm. parhaista ammuntasuorituksista. Komppanian päällikkö kapteeni Urpo Maja lopuksi kiitti ja totesi, että on hieno olla tällaisessa porukassa. Se kiitos lämmitti ressun mieltä.

Veikko Kuumola, Lempäälä

Maakuntakomppanian Viestiryhmää ILVES08
Kuvaaja Piia Rajamäki.